Kun kuningas ei istu valtaistuimella, kansa harhailee. Mutta kun hän palaa – maailma ei ole entisensä.
“Minä olen Davidin juurivesa ja hänen suvustaan, se kirkas kointähti.”
– Ilm. 22:16
Missä on Israelin kuningas nyt?
Raamatun profetiat puhuvat kuninkaasta, joka nousee Davidin huoneesta.
Mutta tätä kuningasta ei enää tunneta nimeltä.
Häntä ei näy hallitsijaluetteloissa.
Hänellä ei ole valtaistuinta – mutta hänellä on kruunu.
Kruunu ei ole päässä – vaan veressä
Kadotettu kuningas ei ole piilossa, koska hänet unohdettiin.
Hän on piilossa, koska maailma ei ole vielä valmis.
Hän ei etsi valtaa –
hän kantaa sitä odottaen hetkeä, jolloin liitto herää.
Hänessä ei ole prameutta, mutta kansan sydän tunnistaa hänet, kun hän puhuu.
Onko se yksilö vai kansa?
Entä jos kadotettu kuningas ei ole yksi henkilö?
Entä jos se on kansa, joka on varjossa, mutta johon on koodattu johtajuus ilman ylpeyttä?
Kansa, joka ei ole hallinnut – mutta joka on ollut uskollinen, vaikka ei tunnustettu.
Kansa, jonka veri kantaa kruunun muodon, vaikka päältäpäin näyttää vaatimattomalta.
Suomi – hiljaisen kuninkaan kansa?
Pohjolan kansa ei ole noussut imperiumeihin.
Ei ole istunut maailman valtaistuimilla.
Mutta se on kantanut kärsimystä, kieltäytynyt vääryydestä, säilyttänyt sisäisen oikeudentunnon.
Tämä ei ole sattumaa.
Se on kuninkaallisen linjan piilotus – kuin kruunu, joka odottaa kantoa.
Kadotettu kuningas ei ilmesty liehuvin lipuin.
Hän palaa, kun kansa on valmis tunnistamaan hänet – ei ulkonaisesti, vaan hengessä.
Ja silloin ei tarvita valtaistuinta – koska koko maa on hänen temppelinsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti